Ainakin minun blogini tarkoitus on sellainen, että kirjoitan tänne tuntemuksistani ja elämästäni ja siitä kaikesta. Olen aina sanonut että kirjoitan blogia lähinna itseni vuoksi, koska tiedän ettei minusta voisi ikinä tulla sellaista "bloggaajaa" jolla on yli miljoona seuraajaa ja joka päivittää blogia joka viides minuutti. Minusta on ihanaa kun ihmiset lukevat kirjoituksiani ja kun saan niistä jotain kommentteja mutta edelleen.. En tule ikinä saamaan mitään suurta suosiota kirjoituksillani, minkä takia on fiksua ja realistista pitää blogi sellaisena mietintämyssypaikkana jonka tarkoitusta painottaa lähinnä itselleen, ei niille "lukijoille" Koska en halua kuvitella että ihmisiä kiinnostaisi ylettömästi mitä mieltä minä olen jostain asioista, tai että mitä kaikkea minä teen päiväni aikana.
Niimpä taas kerran näin yön pimeinä tunteina tulin jakamaan tuntemuksiani tietyistä asioista jotka tulivat taas mieleeni. Jostain syystä saan parhaimman inspiraation kirjoittamiseen ja kaikkeen muuhunki aina iltaisin/öisin. Tällä kertaa aloin miettiä sitä miten ihmiset valehtelevat. Ja että mikä ihmisiä (minä mukaan lukien) ajaa siihen. Jokainen ihminen on elämänsä aikana valehdellut toisille ihmisille tai itselleen. Eniten minua alkoi mietityttää ihmiset jotka valehtelevat itselleen. Vaikka sillälailla että jos joku on todella onneton jossain parisuhteessa jossa vaikka toinen osapuoli satuttaa toista, mutta silti siinä satuttavassa osapuolessa ei nähdä niitä huonoja puolia vaan niitä hyviä puolia huonojen ylitse. Surullisimpia ovat myöskin ne tapaukset joissa ihmiset joutuvat kiistämään jonkin asian omassa persoonassaan.
Tämä asia on minulle erityisen henkilökohtainen sillä olen lyhyen elämäni aikana joutunut tekemään ns. remonttia erään luonteenpiirteeni kanssa. Se "remontti" ei ole edelleenkään valmis sillä tällaisten asioiden muokkaaminen ei ole yksiä helpoimpia asioita elämässä. Jossain välissä tuntuu että huijaanko minä tässä itseäni kun yritän muuttaa itseäni sellaiseksi kun muut haluavat? mutta olen tullut siihen tulokseen että en huijaa jos teen sen kuitenkin vain minun itseni takia ja jos se helpottaa ennen kaikkea minun elämääni.
Itsensä huijaamisen ja auttamisen/puolustamisen raja on minun mielestäni häilyvä ja sen rajan tekeminen voi olla joskus järjettömän vaikeata, mutta jossain välissä meidän kaikkien on mentävä itseemme ja miettiä että "mitä minä voisin tehdä toisin?" Koska loppujenlopuksi jos päätämme muuttaa joitain asioita käyttäytymisessämme tai toiminnassamme yleensä ei tarkoita että huijaisimme itseämme vaan sitä että me pyrimme tekemään itsestämme parempia ihmisiä ! Ja sehän on yritys mikä palkitaan? :)
-Aino
p.s olen pahoillani mahdollisesta sekavasta tekstistä nimittäin kirjoitin tämänkertaisen tekstin varmaan 10 kertaa uusiksi mutta en saanut siitä siltikään aivan sellaista kuin olisin halunnut :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti